Startup-yrittäjyys hyvässä ja pahassa

Maria Sillanpää

Miksi sekä menestyneitä että epäonnistuneita startup-yrittäjiä kannattaa kuunnella herkällä korvalla?

Yritykset ovat yksi maailmaa eniten muokkaavista voimista. Siksi on mielestäni hyvä sisäistää miten kasvuyritykset syntyvät ja miten ne toimivat. Olen viime kuukausina koukuttunut erityisesti kotimaiseen startup-kirjallisuuteen. Lukulistalleni ovat päätyneet muun muassa tämän vuoden kirjauutuudet Kutsuvat sitä pöhinäksi sekä Asmo – no exit. Lisäksi kollegani Laura Pääkkösen suosituksesta luin myös Ville Kormilaisen teoksen Kukaan ei puhu Fruugosta – Tarinoita startup-Suomesta muutaman vuoden takaa. Nämä kaikki kolme kirjaa pureutuivat startup-yrittäjyyden arkeen, joskin aika eri näkökulmista. Yrittäjänä peilasin lukemaani toki myös omiin kokemuksiini ja ajatuksiini kasvuyrittäjyydestä.

Kutsuvat sitä pöhinäksi

Keväällä 2018 julkaistu Kutsuvat sitä pöhinäksi avaa suomalaisten kasvuyrittäjien kokemuksia startup-elämästä. Suomalainen startup-buumi on viimeisen kymmenen vuoden aikana saanut uudenlaista vauhtia muun muassa pelialan nousun sekä kasvuyritystapahtuma Slushin kautta.

Startup-kulttuuri tuli tutuksi kirjan kirjoittajakolmikolle Katariina Helaniemelle, Annaleena Kuroselle ja Venla Väkeväiselle heidän työskennellessään Slushissa. Kolmikko halusi kertoa suuremmallekin yleisölle, miten startup-yritykset toimivat ja mitä sillä ”pöhinällä” oikein tarkoitetaan. Kirjaan on haastateltu monia sekä meillä että maailmalla menestyneitä yrittäjiä. Tarinaansa kertovat muun muassa Supercellin, Woltin, Jaikun ja Gold&Greenin taustalla olevat yrittäjät. Oli mielenkiintoista lueskella näitä menestystarinoita ja niihin liittyviä pohdintoja, joskaan hirveän syvälle startup-yrittäjän sielunelämään näissä lyhyissä tarinoissa ei päästy. Sitäkin enemmän syvään päähän sukellettiin ex-laturiyrittäjä Asmo Salorannan Asmo – no exit –kirjassa. 

Asmo – no exit

Yrittäjyyttä usein romantisoidaan liikaa. Ulospäin näyttäytyy juuri se pöhinäksikin kutsuttu hype hienoine lehtijututtuineen, seminaaripuheenvuoroineen ja samppanjajuhlineen, vaikka totuus eläisikin pitkiksi venähtäneissä illoissa, unohdetuissa vapaapäivissä, rahahuolissa ja huonosti nukutuissa öissä. Totuus on, että yhdeksän kymmenestä startupista epäonnistuu. Yrittäjän näkökulmasta se tarkoittaa konkurssia. Tähän puoleen startup-maailmasta pääsin tutustumaan konkurssin tehneen ex-laturiyrittäjä Asmo Salorannan uutuuskirjassa Asmo -no exit.

Asmolle on nostettava hattua rohkeudesta. Konkurssi on Suomessa edelleen iso tabu. Tämä kenties juontaa ainakin osittain juurensa 1990-luvun surullisiin lamavuosiin, jolloin monet suomalaiset yrittäjät menettivät koko omaisuuteensa. Konkurssikokemuksista ei edelleenkään juuri puhuta, sillä siihen liittyy paljon häpeää. Saloranta avaa kirjassaan oman yrityksensä Asmo Solutions Oy:n vaiheita ja syitä, jotka lopulta johtivat konkurssiin.

Yrittäjyydestä

Toivon, että jatkossa useampikin yrittäjä uskaltautuu puhumaan virheistä ja epäonnistumisista. Asmo Salorannan sanoin ”Konkurssi on diplomi siitä, että olet yrittänyt ja oppinut”. Suomalaisissa medioissa kirjoitetaan usein pintapuolisia juttuja menestyneistä yrityksistä, mutta mielestäni olisi tärkeää nostaa esiin myös yrittäjyyden varjopuolia, epäonnistumisia ja niistä kummunneita oppeja. Totuus on, että kaikki voi mennä pieleen, vaikka pelissä olisi osaavia ja kokeneita yrittäjiä ja paljon rahaa. Tämä käy hyvin ilmi myös Ville Kormilaisen kirjassa Kukaan ei puhu Fruugosta. Kuinka moni muistaa vielä muutaman vuoden takaa tuon verkkokauppa-startupin, joka työllisti parhaimmillaan 80 ihmistä hulppeissa Makkaratalon toimitiloissa ja poltti yli 40 miljoonaa rahaa? Fruugon taustavoimina ja rahoittajina toimivat muun muassa Risto Siilasmaa ja Jorma Ollila. Tosin kummaltakaan Kormilainen ei onnistunut saamaan haastattelua kirjaansa.

Itse on en ole konkurssia kokenut, mutta vuonna 2011 perustettua ensimmäistä yritystäni voisin pitää jonkinlaisena harjoituskappaleena. Tein tuolloin päivätyötäni helsinkiläisessä digimarkkinointitoimistossa ja päätin omien häiden suunnittelun yhteydessä perustaa oman häämedian. Meidän Häät –sivusto oli minulle tuolloin sivutoiminen bisnes, ja sitä se on itse asiassa edelleen. Vuosien varrella Meidän Häät kasvoi yhdeksi Suomen suurimmista häämedioista. Taustalla oli vain muutaman tuhannen euron pääoma ja sitä kautta hyvin pieni riski. Seitsemässä vuodessa sivutoimisena yrittäjänä ehdin tehdä paljon virheitä – yhtenä isoimpana mainittakoon vääräksi osoittautunut alustavalinta ensimmäiseen sivustoversioon – mutta sitäkin enemmän tuli kartutettua oppeja yrittäjyydestä, markkinoinnista ja media-alasta. Näin ollen ison bisnesmedian perustaminen ja hyppääminen päätoimiseksi yrittäjäksi tämän vuoden alussa ei enää paljoa päätä huimannut. Sivustoprojektien vetämisestäkin oli tässä kohtaa jo paljon enemmän kokemusta kuin seitsemän vuotta takaperin, joten tällä kertaa median pystyttäminen eteni jo ilman isompia kohelluksia.

Mielestäni Suomessa on ihan valtava määrä ammatillista osaamista, kokemusta, tutkimuksia ja ideoita menestyvän liiketoiminnan kehittämiseen, mutta aivan liian vähän jaettuja tarinoita. Aloittava startup-yrittäjä tai uuteen tehtävään nimitetty johtaja saattaisi välttää useammankin suon, kun voisi kuulla tarinoita ja oppeja sellaisilta asiantuntijoilta, jotka ovat tehneet samat virheet jo useampaan kertaan. Tämä oli yksi syy siihen, miksi perustimme vuoden alussa Bonfire.fi–bisnesmedian, joka kokoaa yhteen suomalaisten bisnesvaikuttajien blogi-, video- ja podcast-sisältöjä. Halusimme, että uudella liike-elämän nuotiopiirillä jaettaisiin aitoja kokemuksia sekä ajatuksia bisnesvaikuttajien itsensä kertomina – sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Molempia tarvitaan!

 

 

 

Continue Reading