Eroon tuhoisasta kertakäyttökulttuurista

Maria Sillanpää

Harvoin, jos koskaan, minun on tullut avauduttua maailmantilasta, kierrätyksestä tai kestävästä kehityksestä. Mutta nyt meni lopullisesti hermot tuoreeltaan hajoileviin Ikea-lipastoihin ja elämäämme kertakäyttökulttuurin keskellä, joten annoin palaa.

Viimeiset pari viikonloppua kestänyt lastenhuoneemme työpöydän tuunausprojekti “isältä pojille” -hengessä sai minut miettimään, miten älyttömän kallista tai hankalaa on tehdä kestäviä kulutusvalintoja vaikkapa juuri huonekalujen osalta. Uskon, että monella suomalaisella olisi haluja panostaa kestäviin kulutusvalintoihin, mutta edullisemmat vaihtoehdot, kuten esimerkiksi huonekalujen osalta Ikea, houkuttelevat ja ohjaavat meitä tekemään kukkaroystävällisiä, mutta kestämättömiä valintoja. Enkä nyt haluaisi nostaa tässä syyniin vain Ikeaa, vaan tuoda esiin seuraukset, joita tämän tyyppiset kertakäyttötuotteita myyvät brändit ja niiden tuotteita ostavat kuluttajat aiheuttavat. On aivan järjetöntä, että tätä menoa hukumme halpaan kertakäyttötavaraan, joka päätyy kaatopaikoille kiihtyvällä tahdilla. Aikalailla vastaava ongelma on mielestäni vaateteollisuudessa, jossa voitaisiin valmistaa tuotteita, jotka kestävät sukupolvelta toiselle. Silti kaupat ja suomalaisten kaapit ovat pullollaan vaatteita, jotka kestävät hädin tuskin seuraavaan vuoteen.

Kyllä meidänkin talouteen on useampi lipasto haettu Ikeasta ja samalla reissulla näppärästi ruokittu perhe kuuluisilla ruotsalaisilla lihapullilla. Nyt muutama vuosi näiden huonekaluhankintojen jälkeen olen alkanut pohtia, että nuo aiemmat kätevät Ikea-keikat eivät ehkä olleetkaan kovin hyvä juttu. Lastulevystä valmistettu ja kalvopinnoitteella kuorrutettu lipasto saa lapsiperheessä muutamassa vuodessa sellaiset kolhut, että niihin ei niin vaan paikkausmahdollisuuksia löydy. Tällaiset kolhitut kertakäyttöhuonekalut eivät mene nettikirppareilla kaupaksi, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun lipaston pahvipohja tipahtaa jengoiltaan, muuttuu tämä muutama vuosi aiemmin edulliseksi fiilistelty investointi hyödyttömäksi kaatopaikkajätteeksi. Ja jos nyt lasketaan vaikkapa, että joka toisesta suomalaisesta kodista löytyy vastaavia huonekaluiksi kutsuttuja kapistuksia, niin olemmeko jo muutaman vuoden päästä tilanteessa, jossa kaatopaikkamme notkuvat käyttökelvottomista kertakäyttölipastoista?

En edes yritä väittää, että meidän perheessä tehtäisiin yhtään sen parempia kulutusvalintoja kuin naapurissakaan. Uskon kuitenkin, että meissä suomalaisissa piilee haluja muuttaa kulutustottumuksiamme kestävämpään suuntaan, mutta se ei tosiaan tunnu aina olevan ihan helppoa, eikä varsinkaan edullista. Otetaan nyt esimerkiksi tämä lastenhuoneen työpöytäprojektimme.

Kuinka sujui 40 vuotta vanhan kirjoituspöydän kunnostaminen isältä pojille?

Viime kuukausien aikana olen tuskaillut keittiönpöydällemme kasaantuvia askartelutarvikkeita, kyniä, värityskirjoja, legoja, pelikortteja…you name it! Ajattelin, että pöydän raivaus ennen perhepäivällistä saattaisi olla aavistuksen kätevämpää, jos edes pieni osa noista edellämainituista tavaroista asuisi lastenhuoneessa poikien omalla pöydällä. Näissä tunnelmissa päätimme siis hankkia pojille ison työpöydän, johon mahtuisi kaksi pientä askartelijaa puuhastelemaan rinta rinnan. Pohdimme onnistuisimmeko tällä kertaa löytämään lastenhuoneeseen laadukkaan, mahdollisesti täyspuisen huonekalun, joka ei kuitenkaan maksaisi nelinumeroisia summia.

Keltainen kirjoituspöytä vuonna 1978 Munkkivuoressa
Keltainen kirjoituspöytä vuonna 1978 Munkkivuoressa

Muistuipa mieleeni anoppilan vintillä asustava mieheni lapsuuden aikainen kirjoituspöytä. Koska kyseinen keltaiseksi maalattu puupöytä lojui anoppilassa käyttämättömänä, päätimme, että kunnostaisimme sen lapsille työpöydäksi. Minua viehätti myös ajatus, että pojat tulisivat tekemään läksyjään saman pöydän ääressä kuin heidän isänsä aikanaan.

Pari viikonloppua kestäneen tuunausprojektin aikana kävi kieltämättä välillä mielessä, että olisiko sittenkin vaan pitänyt mennä sinne Ikeaan. Sen verran työläs projekti tämä oli. Ja vielä jos lasketaan tuunaustarvikkeet ja pöydän roudauskulut Tampereelta Espooseen, niin todennäköisesti se Ikea-vaihtoehto olisi ollut lopulta myös huomattavasti edullisempi. Ainakin lyhyellä tähtäimellä…

Keltaista maalipölyä oli kaikkialla, kuin hioimme pöytää Tampereella
Keltaista maalipölyä oli kaikkialla, kuin hioimme pöytää Tampereella

Edellisviikonloppuna virittelimme Tampereella anopin autotallinpuolikkaasta pressulla eristetyn verstaan, jossa sain rauhassa hurjastella hiomakoneen kanssa 40 vuotta vanhaa keltaista maalia irti pöydän pinnoista. Ja voi jessus sitä keltaisen pölyn määrää, joka levisi joka puolelle! Sotkujen siivoamisen jälkeen pöytä saatiin kuin saatiinkin mahtumaan autoon yhdessä perheen kanssa, ja kuljetimme sen meille kotiin Espooseen maalattavaksi.

Kulunut viikonloppu vierähti sutiessa useampaa valkoista maalikerrosta perintöpöytään. Jos tästä tuunausprojektista olisi maksanut vielä tuntipalkkaa jollekulle, niin olisipa kertynyt hintaa pöydälle. Tämän kaiken jälkeen ymmärrän kyllä varsin hyvin, mikä siinä Ikeassa niin houkuttaa. Lopulta kuitenkin tuntuu, että jäimme tässä projektissa plussan puolelle. Pojilla on nyt kaunis ja varmasti vielä useita vuosikymmeniä kestävä pöytä käytössään. Lisäksi tämä tuunaaminen ja maalaaminen on minulle ihan erinomaista stressiterapiaa ja vaihtelua työpäiville ruutujen ääressä.

Valmista tuli – pöytä päivitetty 2010-luvulle
Valmista tuli – pöytä päivitetty 2010-luvulle

Näin ei voi jatkua

Jos ajattelee tätä asiaa laajemmassa mittakaavassa, niin minusta on todella huolestuttavaa, että kestävien huonekaluhankintojen tekeminen on joko hyvin kallista tai vaikeaa. Vaikealla tarkoitan siis sitä, että huonekalujen itse tekeminen tai kunnostaminen vaatii paljon aikaa ja viitseliäisyyttä. Näistä syistä liian moni kuluttaja hankkii edullisia kertakäyttöhuonekaluja, vaikka haluaisi tehdä fiksumpia ja kestävämpiä valintoja. Näin ei saisi olla! Ainakin itse haluan hankkia jatkossakin myös lastenhuoneeseen laadukkaita ja kestäviä huonekaluja, mutta en ole valmis maksamaan niistä tähtitieteellisiä summia. Ja toisaalta, jos kaikki kotimme huonekalut olisivat tällä tavoin kierrätettyjä ja tuunattuja, niin kyllä nämä kunnostusprojektit alkaisivat käydä ihan työstä.

Minkä pitäisi muuttua, että meidän olisi helpompaa tehdä järkevämpiä kulutusvalintoja? Mitä voisimme tehdä asialle? Kertokaa minulle te viisaammat!

-Maria

Ps. Luin viikonloppuna Hesarista surullisen jutun maailman toisella laidalla sijaitsevasta pienestä Naurun saaresta, suljetusta maasta, jolla on häpeällinen salaisuus. Paikan päällä toimittaja Sami Sillanpää näki, miten ihmiskunnalle on käymässä ja millaisia seurauksia kestämättömillä valinnoilla on meille ihmisille. Kyseinen Hesarin artikkeli oli yksi syy sille, miksi päätin kirjoittaa tämän kirjoituksen, vaikka blogiaiheeni ovat tähän saakka pysyneet visusti omalla tontillani – markkinoinnin, viestinnän ja yrittäjyyden teemoissa.

Continue Reading