Henkilöbrändihaastatteluista hurahtanut

Kuva: Maria haastattelemassa Susanna Rantasta Eminellä

Tutkielmani yrittäjän henkilöbrändistä on nyt kutakuinkin puolivälissä. Fiilis tässä kohtaa on todella inspiroitunut ja ennenkaikkea etuoikeutettu! Olen todella onnekas, että olen saanut haastateltavaksi suomalaisia eturivin asiantuntijayrittäjiä ja henkilöbrändejä sekä päässyt livenä kuuntelemaan näitä huikeita menestystarinoita.

Jo muutaman haastattelun jälkeen alkoi nousta tiettyjä tunnuspiirteitä menestyvän yrittäjän henkilöbrändiä ajatellen. Kuten ehkä on arvattavissa, mitään ihmelääkettä tähänkään ei ole, menestys ja henkilöbrändin rakentuminen sosiaalisessa mediassa vaatii kovaa työtä. Nämä yrittäjät viettävät aikaa sosiaalisessa mediassa omien sanojensa mukaan ”useita tunteja päivässä” tai ”koko ajan”. Okei, vaikuttaa aika rankalta, ehkä jopa mahdottomalta monen mielestä, mutta siinä kohtaa kun selviää, että näille asiantuntijayrittäjille yhteistä on myös se, että heidän ”kaikki myynti tulee inboundina”, somessa roikkuminen alkaa kuulostaa järkevämmältä. Uusasiakashankintaa itse tehneenä tiedän, että kylmämyynti voi olla todella aikaa vievää ja turhauttavaa, joten mukavaahan se olisi, jos voisi siirtyä myyntiroolissa lähinnä tilausten aktiiviseksi vastaanottajaksi. Vai mitä sanotte? Toinen huomioiarvoinen seikka on se, että vahvan henkilöbrändin myötä ”hintakeskustelua ei tarvitse edes käydä” tai ”olen voinut tuplata oman päivähintani parissa vuodessa”.

Kolmas asia mikä toistuu haastatteluissa jatkuvasti on se, että halutessasi henkilöbrändiksi, kannattaa muistaa aitous. ”Sun täytyy olla oma itsesi, kaikki feikki paljastuu jossain vaiheessa.” Et voi myöskään olla perässähiihtäjä, ”sulla täytyy olla oma juttu mitä sä teet ja mihin sä uskot”. Myös itsensä kehittäminen ja jatkuva oppiminen on vahvoilla henkilöbrändeillä tärkeässä roolissa. Oppimista tapahtuu toki luonnollisesti myös sitä kautta, että tällaiset yrittäjät ovat aktiivisesti vuorovaikutuksessa muiden ammattilaisten kanssa. Haastatteluissa useampi yrittäjä korosti myös, että vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa on heidän osaltaan ollut hyvin pitkälti muiden auttamista, vinkkien ja asiantuntemuksen jakamista.

Tässä nämä päälimmäiset tällä erää. Kirjoittelen aiheesta lisää, kun tutkimus etenee! Can´t wait to tell you more!

-Maria

Artikkelikuva: Susanna Rantasta (vas.) haastattelemassa Eminellä 10.3.2017

 

 

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *